”Vähitellen Marie huomasi, ettei tärkein ollut rakkaus, koska sitä oli tarjolla niin vähän, vaan rutiini, koska sitä oli tarjolla niin paljon”
Marie Myhrborgh on yhtä vanha kuin mennyt vuosisata. Hän jaksaa vaivoin kääntyä vanhainkodin vuoteessa mutta tottuu vuosien mittaan olemaan, syömään ja puhumaan yksin.
Marie on helsinkiläisen kirurgin leski ja ennen kaikkea strasbourgilainen. Kun hän saapuu vasta itsenäistyneeseen Suomeen, hän ei voi aloittaa keskustelua selvittämättä ensin, mikä puhuttelumuoto on comme il faut.
Tajunnanvirta kulkee huolettomasti menneen ja nykyisen ajan, keskieurooppalaisen ja suomenruotsalaisen kulttuurin väliä. Muistikuvat ryöppyävät kuin ajatus, vapaasti ja selittelemättä. Niistä syntyy hienostuneen humoristinen ja charmikas tarina suomalaisesta ja ranskalaisesta suvusta.
Yhden päivän romaani vanhainkodissa asuvasta satavuotiaasta Mariesta, joka muistelee elämäänsä. Marie on muuttanut Strasbourgista Ranskasta Suomeen kirurgin vaimoksi. Polveilevasti kerrotussa elämäntarinassa sekoittuvat niin sodat kuin elsassilaiset ja suomenruotsalaiset tavat ja Marien yksityselämän vaiheet. Kuuntelin kirjan, ja Seela Sellan lukeminen teki kirjasta nautinnon.
Kirja, josta olisin halunnut pitää enemmän kuin pidin. Ajatukseltaan hieno ja mielenkiintoinen mutta ei oikeastaan koskettanut niin kuin aluksi odotin. Mitä se oikeastaan oli muuta kuin pohdinto ihmisten turhamaisuudesta ja - loppujen lopuksi - turhuudesta? Melko kalsea maailmankuva kaiken kaikkiaan.
Arne Nevanlinnan (1925-2016) esikoisromaani Marie kertoi vanhusten hoitolaitoksessa asuvasta satavuotiaasta Marie Myhrborgista, joka pystyi enää vaivoin makaamaan ja muistamaan menneitä asioita, menneitä paremmin kuin nykyisiä. Marie syntyi Strasbourgissa ja tapasi sotasairaalassa suomalaisen lääkärin, rakastui ja vihittiin salamavauhtia. Suomi itsenäistyi samaan aikaan ja pari muutti Suomeen asumaan. Ranskankielinen tumma Marie oli outo ilmestys miehensä ruotsinkielisessä suvussa. Palvelijat olivat suomenkielisiä, joten Marie ei oppinut koskaan kunnolla kumpaakaan ei ruotsia eikä suomea. Arne Nevanlinnan Marie nostaa esille ulkopuolisuuden ja Marien yksinäisyyden ihmisten keskellä. Oma mieskin jätti rakkauden huuman loppuessa Marien yksin selviytymään. Onneksi oli oma poika Edouard ja muistot ja salaisuudet. Charmantti kirja, joka sisältää ironiaa ja omalaatuista huumoria. Satavuotisessa elämässä on mitä muistella. Suosittelen.
Sujuvasti kirjoitettua mutta raskas- ja hidaslukuista tajunnanvirtaa. Päähenkilö Marien yläluokkaisuus, ylimielisyys ja kevytkenkäisyys ärsyttivät, sekä ainakin yhtä paljon kirjan ranskankieliset ilmaisut, vaikka hienovaraiset selvennykset auttoivatkin ymmärtämään ne (en vain pidä ranskasta ja sen käyttö tuntuu snobbailulta). Kertojien lukumäärä selvisi minulle vasta lopussa, ja se hankaloitti tarinan hahmottamista. Etenkään henkilöhahmojen sukulaisuussuhteista en tahtonut saada mitään tolkkua.
Ihan hyvin miespuolinen kirjailija kyllä eläytyi vanhan naisen (siis Marien) elämään, samoin kuin nuoren naisen, mutta ikävä kyllä en silti pitänyt tästä kirjasta.
Chére Marie. Mielenkiintoista tarinaa. Tädissä on särmää, jota juuri kukaan, aviomies ainakaan, ei nähnyt. Ei ollut helppoa olla "maahanmuuttaja" Suomessa tuohon(kaan) aikaan..
1900-luvun alun suomalaisten antipatiat muita väestönosia kohtaan yllättivät rajuudellaan. Erityisesti pohjaton inho kaikkea venäläistä kohtaan.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2007: 172/172) 2008: 3/6 (2009: 2/6) 1984-2023: 177/268
4+/5. Kuuntelin ensin äänikirjana (3/5) ja sitten luin (4+/5). Satavuotiaan hoivakodissa asuvan Marien muistelua. Poukkoilevan tajunnanvirran on varmaankin tarkoitus kuvata päähenkilön muistihäiriötä, mutta kyllä se tekee lukemisesta vähän haastavaakin.
Äänikirjana Marie oli runsas seuralainen, kuten 100-vuotiaalta naiselta sopi odottaakin. Niin runsas, että paljon meni ohi, niin runsas, että paljon tarttui muistoja ja hetkiä mieleen. Hyvin voisin lukea myös paperilta, pienissä paloissa, Marien havaintoja 1900-luvun alusta loppuun, uudestaankin.