Topi Borg on monille tuttu katsojaennätyksiä rikkoneesta Kirjolla-TV-sarjasta. Itse en sitä ole katsonut kun en juurikaan telkkaria katso, mutta Borg oli kuitenkin jollain tasolla itsellekin tuttu, ainakin nimenä ja kasvoina. Ehkä sitten Venla-gaalasta tai Linnanjuhlista, lähinnä nimenä.
”Kun tietää, että kukaan ei kuule sinua, tulee vain halu kiljua kuin velociraptor, jota steriloidaan tulikuumalla nikkeliveitsellä.”
Kirjassa on tämän TV:stä tutun autistin sekalaista ajatuksia perheestä, animesta, erilaisuudesta, elokuvista, somesta, siivoamisesta ja vähän kaikesta, elämästä ylipäätään. Ja kuolemasta.
Borgilla on ihanan naiivi, positiivinen, lapsenomainen näkemys maailmasta. Kirja on todella lämminhenkinen, positiivinen ja optimistinen. Tätä oli pakko lukea hymy huulilla. Borg näkee asioiden valoisat puolet, ja haluaa itse olla ystävällinen muille. Todella hyvän mielen kirja!
”Krista Kosonen ja Laura Birn olivat erittäin kohteliaita ja maanläheisiä ja he nauroivat vitseilleni. Julkkikset todellakaan eivät ole jumalia, vaan hiilipohjaisia elämänmuotoja.”
Borg kirjoittaa viisaasti ja käyttää kieltä taitavasti, vaikka väittääkin olevansa ”pelkkä rajallisen näkökulman ihminen”. Autistina hän on suorasanainen, estoton, välillä lapsenomainen. Mielenkiintoista lukea miten innostuneesti aikuinen mies kertoo lasten kuvakirjoista, miten kiinnostunut hän on näyttämään hyviä elokuvia muille (muiden iloiset reaktiot saavat hänet onnelliseksi) ja miten syvästi perhekeskeinen hän on. Topin perhe ja koti kuulostavat täydelliseltä.
”Huonekalut, astiat ja kirjat on kuljetettu uuteen tilavaan kotiin. Paikalle saapuu neljä Kotipizzan perhepizzaa. Kaikki keittiötarvikkeet ovat laatikoiden sisällä, joten revimme pizzalaatikoiden kannet irti ja syömme viipaleet niiden päältä.
Huonekalujen puuttuessa kaikki joko istuvat lattialla tai nojaavat seinää vasten. Syömme taianomaisessa transsissa, ja ilmassa on sähköiset luolamiesvibat. Tervapääskyt laulavat, ja minä pystyn epäröimättä ymmärtämään tämän olevan yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Keho, aivot ja sydän tuntuvat kelluvan lämpimässä maidossa.”
Kieltä on käytetty poikkeuksellisen kekseliäästi, monessa kohtaa vertauskuvat olivat hulvattomia.
”Tuo lause jäi pyörimään päähäni kuin astronautit sentrifugikoulutuksessa.”
Kirjan ongelma oli lievä poukkoilevuus. Struktuurin ja punaisen langan puute. Kappaleiden välillä ei ole aasinsiltoja. Toisaalta toistoa on paljon. Todellakin tuli selväksi, että hän oli kaksi vuotta pitkäaikaistyöttömänä, se mainittiin lukuisia kertoja. Ja kun hän lopulta sai töitä, hän kirjasi päiväkirjaansa monesko työpäivä mikäkin oli.
Päiväkirjamerkinnät olivat hieman irrallisia, erikoinen ratkaisu. Osassa kappaleista myös paistoi läpi, että ne oli kirjoitettu jonkin haastattelun pohjalta, oikeastaan se kerrottiin suoraan ja kiitoksissa mainittiinkin.