What do you think?
Rate this book
Uuni
Mies muuraa uunia ja miettii elämää. Muuri nousee ja pysyy, tapahtumat tulevat ja menevät.
Meren rannalla mies on rakentanut taloa jo kauan. Nyt pitäisi lämmitystä ja leipien paistamista varten muurata uuni.
”Hän rupesi muistelemaan mallia, uunia Hökän pirtissä. Uuni oli sisältä melkein metrin korkuinen, holvattu tiilistä, peränurkissa liekeille lähdöt. Kun kanavat tulevat uunin päällypuolella eteen ja sivuja alas ja alhaalla kääntyvät takaseinää kohti ja siellä takana uunin keskellä yhtyvät ja kanava nousee ylös ja keskellä uunin päällä tulee eteen ja piippuun, joka lähtee uunin otsalta ylös vesikattoa kohti.”
Tulee kesä. Vaikka uuni valmistuu, rakentaminen jatkuu. On kysymys elämästä, sen jatkuvuudesta, pysyvyydestä ja katoavuudesta. Siitä otteesta elämään, minkä tekeminen voi ihmiselle antaa.
Meren rannalla mies on rakentanut taloa jo kauan. Nyt pitäisi lämmitystä ja leipien paistamista varten muurata uuni.
”Hän rupesi muistelemaan mallia, uunia Hökän pirtissä. Uuni oli sisältä melkein metrin korkuinen, holvattu tiilistä, peränurkissa liekeille lähdöt. Kun kanavat tulevat uunin päällypuolella eteen ja sivuja alas ja alhaalla kääntyvät takaseinää kohti ja siellä takana uunin keskellä yhtyvät ja kanava nousee ylös ja keskellä uunin päällä tulee eteen ja piippuun, joka lähtee uunin otsalta ylös vesikattoa kohti.”
Tulee kesä. Vaikka uuni valmistuu, rakentaminen jatkuu. On kysymys elämästä, sen jatkuvuudesta, pysyvyydestä ja katoavuudesta. Siitä otteesta elämään, minkä tekeminen voi ihmiselle antaa.
400 pages, Hardcover
First published January 1, 2009
16 people are currently reading
216 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 29 of 29 reviews
June 16, 2020
Hieno teos. En tiennyt mihin tätä lukiessa aloin, olipa se erilainen kuin mikään muu.
July 26, 2011
Käsittämätön kirja. Koko kirja siis kertoo uunin rakentamisesta. Tapahtumaköyhyys ei ole kuitenkaan sen ainoa puute. Kirjassa on kertoja, joka kertoo tapahtumista imperfektissä. Välillä teksti kuitenkin muuttuu yllättäen päähenkilön minä-muotoiseksi selostukseksi tekemisistään preesensissä. Preesensissä ei kuitenkaan pysytä, vaan sekin vaihtuu välillä imperfektiin. Kieli on monin paikoin kömpelöä ja eritoten kysymysmerkkien puute häiritsi suuresti.
Jos päähenkilö kuvailee jotakin itselle tuttua työvaihetta, teksti muuttui hetkeksi mielenkiintoiseksi, mutta muuten loputon itseään toistava työnkuvaus oli todella puuduttavaa. Välillä tuntui että kirja on kirjoitettu jonkinlaiseksi perinnetietoudeksi, mutta en ymmärrä ketä saattaisi kiinnostaa minkä merkkisiä porakoneita on käytössä.
Yllättävää Ruotsin matkaa ei pohjusteta mitenkään, sinne vain ponkaistaan. Koskaan ei oikein selviä ketä tutut matkatoverit ovat ja yhtäkkiä päähenkilöistäkin selviää täysin uudenlaisia piirteitä joita ei selitetä mitenkään eikä niihin palata myöhemmin. Mistä tämä kirkkourkujen rakenteiden tuntemus?
Yksityiskohtia luetellaan puuduttavuuden tuolle puolen, miksi luetellaan kaikki ainekset mitä syötävässä lohisopassa on ja monenko watin poltin kattolampussa valaisee?
Loppua kohden alkaa tuntua että uunin muuraus ei todellakaan ole edes metafora yhtään millekään, vaan se on juuri sitä mitä se on – uunin muurausta.
Myös loppuhuipennus puuttuu, äkkiä ollaankin jo tarkastelemassa valmista uunia! Koska se valmistui? Koska muurattiin viimeinen tiili?
Hyviä kohtia kirjassa olivat Ruotsin reissu ja lattian valu. Loppu oli sopivan viipyilevä, mutta siinäkin oli perinnetieto-oppaan maku.
Loppuun kuitenkin yksi huippuhetkistä: "Vaikea sitä on tajuta, hän mietti, ennen kuin sen tekee."
Jos päähenkilö kuvailee jotakin itselle tuttua työvaihetta, teksti muuttui hetkeksi mielenkiintoiseksi, mutta muuten loputon itseään toistava työnkuvaus oli todella puuduttavaa. Välillä tuntui että kirja on kirjoitettu jonkinlaiseksi perinnetietoudeksi, mutta en ymmärrä ketä saattaisi kiinnostaa minkä merkkisiä porakoneita on käytössä.
Yllättävää Ruotsin matkaa ei pohjusteta mitenkään, sinne vain ponkaistaan. Koskaan ei oikein selviä ketä tutut matkatoverit ovat ja yhtäkkiä päähenkilöistäkin selviää täysin uudenlaisia piirteitä joita ei selitetä mitenkään eikä niihin palata myöhemmin. Mistä tämä kirkkourkujen rakenteiden tuntemus?
Yksityiskohtia luetellaan puuduttavuuden tuolle puolen, miksi luetellaan kaikki ainekset mitä syötävässä lohisopassa on ja monenko watin poltin kattolampussa valaisee?
Loppua kohden alkaa tuntua että uunin muuraus ei todellakaan ole edes metafora yhtään millekään, vaan se on juuri sitä mitä se on – uunin muurausta.
Myös loppuhuipennus puuttuu, äkkiä ollaankin jo tarkastelemassa valmista uunia! Koska se valmistui? Koska muurattiin viimeinen tiili?
Hyviä kohtia kirjassa olivat Ruotsin reissu ja lattian valu. Loppu oli sopivan viipyilevä, mutta siinäkin oli perinnetieto-oppaan maku.
Loppuun kuitenkin yksi huippuhetkistä: "Vaikea sitä on tajuta, hän mietti, ennen kuin sen tekee."
August 18, 2019
Nautin tästä melkein nolostuttavan paljon.
Pietari rakentaa uunin. Hommaan menee reilu vuosi ja prosessi kuvataan täsmällisesti. Välillä käydään rautakaupassa, laitetaan pojan taloon etelässä sähköjä ja käydäänpä Ruotsissa bussimatkalla, urkuja katsomassa (kuinkas muuten).
Kerronta kulkee pääosin kertojan kautta mutta välillä vaihdetaan minä-muotoon Pietarin pään sisälle. Ratkaisu on aluksi hämmentävä mutta päätyy tukemaan mainiosti kirjan verkkaisena häilyvän ajatuksen tuntua.
Pietari ei ole enää nuori ja moni asia, melkein koko elämä, alkaa olemaan menneessä elettyä ja tavalla tai toisella tavoittamattomissa. Uuni on pysyvä ja ehjä asia, satojakin vuosia kestävä monumentti tekijänsä kädenjäljelle ja sen persoonallisuudelle. Pietarin tyynenkarhea nostalgia on ihanasti vapaa kaikesta ”ennen oli asiat paremmin” -jankutuksesta, enemmän kyse on kaiken häilyväisyydestä. Siitä, miten vanhan miehen elämä on horisontittomampaa kuin kolmekymppisenä. Hiljaisen menetyksen suru, jota Pietari työn lomassa potee ja työllä estää, on jotain kovin kaunista ja surullista.
Suurimman osan ajasta lause on toteavaa ja selvää. Keskustelut ovat ilahduttavan eloisan ja todellisen tuntuista. Ja välillä arkisen toimen lomassa pistää sydämeen jokin hirvittävän kaunis, surullinen lause. Varsinkin luku, joka kuvaa syksyn ja talven kulkua, melkein puristaa rintaa.
Lopulta paistetaan leipää ja se on hyvää.
Pietari rakentaa uunin. Hommaan menee reilu vuosi ja prosessi kuvataan täsmällisesti. Välillä käydään rautakaupassa, laitetaan pojan taloon etelässä sähköjä ja käydäänpä Ruotsissa bussimatkalla, urkuja katsomassa (kuinkas muuten).
Kerronta kulkee pääosin kertojan kautta mutta välillä vaihdetaan minä-muotoon Pietarin pään sisälle. Ratkaisu on aluksi hämmentävä mutta päätyy tukemaan mainiosti kirjan verkkaisena häilyvän ajatuksen tuntua.
Pietari ei ole enää nuori ja moni asia, melkein koko elämä, alkaa olemaan menneessä elettyä ja tavalla tai toisella tavoittamattomissa. Uuni on pysyvä ja ehjä asia, satojakin vuosia kestävä monumentti tekijänsä kädenjäljelle ja sen persoonallisuudelle. Pietarin tyynenkarhea nostalgia on ihanasti vapaa kaikesta ”ennen oli asiat paremmin” -jankutuksesta, enemmän kyse on kaiken häilyväisyydestä. Siitä, miten vanhan miehen elämä on horisontittomampaa kuin kolmekymppisenä. Hiljaisen menetyksen suru, jota Pietari työn lomassa potee ja työllä estää, on jotain kovin kaunista ja surullista.
Suurimman osan ajasta lause on toteavaa ja selvää. Keskustelut ovat ilahduttavan eloisan ja todellisen tuntuista. Ja välillä arkisen toimen lomassa pistää sydämeen jokin hirvittävän kaunis, surullinen lause. Varsinkin luku, joka kuvaa syksyn ja talven kulkua, melkein puristaa rintaa.
Lopulta paistetaan leipää ja se on hyvää.
July 27, 2016
Vaikuttava. Minuun osui tällä ensilukemalla käsittämättömän upea pitkäjänteisen työntekemisen kuvaus ja työn tekijän yksinpuhelu. Paljon on vielä elämässä opittavaa!
January 7, 2018
Hyryn viimeiseksi teokseksi jäänyt Uuni on katsaus elämänsä ehtoopuolella olevan eläkeläismiehen elämään. Mies, Pietari, muuraa leivinuunia tiili tiileltä ja hakee välillä autolla lisää parmulaastia. Pietarin menneisyydestä ei ammattia ja aiempia rakennusprojekteja lukuun ottamatta juurikaan kerrota. Käy ilmi, että Pietarilla on tietämystä kirkkouruista, mutta asiaa ei sen kummemmin pohjusteta - se ei ole olennaista.
Uuni on mielenkiintoinen sekoitus minimalismia ja yksityiskohtaista kerrontaa. Dialogi on pelkistettyä ja ikään kuin vain referoitu lukijalle. Toisaalta muuraustyön vaiheet ja monta kertaa toistuva rakennustarpeiden haku on kuvattu hyvinkin yksityiskohtaisesti, aina tylsistymiseen asti. Luvut ovat kuitenkin sopivan lyhyitä vähän kerrallaan luettavaksi.
Pietari sai uuninsa lopulta valmiiksi kuten Antti Hyry kirjansa. Jäikö uuni myös Pietarin viimeiseksi työksi?
Uuni on mielenkiintoinen sekoitus minimalismia ja yksityiskohtaista kerrontaa. Dialogi on pelkistettyä ja ikään kuin vain referoitu lukijalle. Toisaalta muuraustyön vaiheet ja monta kertaa toistuva rakennustarpeiden haku on kuvattu hyvinkin yksityiskohtaisesti, aina tylsistymiseen asti. Luvut ovat kuitenkin sopivan lyhyitä vähän kerrallaan luettavaksi.
Pietari sai uuninsa lopulta valmiiksi kuten Antti Hyry kirjansa. Jäikö uuni myös Pietarin viimeiseksi työksi?
January 25, 2015
Kauniisti kirjoitettu, hidastempoinen ja tunnelmallinen tarina. Uuninmuuraus ei ehkä kuulu mielenkiintoisimpiin kirjanaiheisiin, mutta Hyry kirjoittaa niin upeasti, että aihe voi olla mikä tahansa - kirja on silti kaunis! Ihania henkilöhahmoja ja tunnelmallisenkauniit suomalaiset maisemat.
May 26, 2024
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2007: 172/172)
(2008: 5/6)
2009: 6/6
1984-2023: 183/268
4,5/5. Luin tämän ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten (2012?) ja nyt sitten uudestaan. Antti Hyryn kolmas Finlandia-ehdokkuus
(Kertomus 1986, Aitta 1999) – ja tämä on mielestäni kyllä näistä kolmesta paras. En ole muuta (ainakaan toistaiseksi) Hyryltä lukenutkaan, mutta tätä Uunia voitaneen Finlandia-voittajana ehkä pitää hänen uransa pääteoksena. Komeaa päättää kirjailijan ura tällaiseen teokseen! Hieman snobistisesti – ja täysin vastoin Antti Hyryn omaa tyyliä ja varmaan persoonaakin – voisi todeta, että tämä teos jaottelee tehokkaasti lukijat jyviin (4-5 tähden antajiin) ja akanoihin (0-3 tähden antajiin). Romaani on niin läpeensä (vanhoillis)lestadiolainen kuin olla ja voi – mainitsematta kuitenkaan lestadiolaisuutta sanallakaan. Seuroissa käydään. Perheet ovat suuria. Pian juhannuksen jälkeen matkustetaan Suviseuroille ja Siionin lauluja lauletaan (näidenkään nimiä tietysti mainitsematta). Lapset ajavat matkailuautoineen mummolan pihaan tutuille paikoilleen. Kertojana on ehkä kirjailijan itsensä oloinen elämänsä ehtoopuolella oleva mies, joka muuraa leivinuunia – ja lopuksi paistaa siinä orsileipää ja rieskaa. Kaikki tapahtuu niin kovin verkkaisesti. Usein toistuvat päiväunet rytmittävät kertomusta. Kirjan sisällä on omana pitkänä lukunaan myös kuvaus bussimatkasta Pohjois-Ruotsiin, jossa ihaillaan vanhoja kirkkoja ja eteenkin niiden urkuja. Kertojan vaimo lempeästi aina välillä toruu miestään. Ehkä kaikista lestaadiolaisinta on kuitenkin se, ettei oikeastaan mistään tehdä minkäänlaista numeroa. Itse kielikin on mahdollisimman toteavaa, korutonta ja kikkailematonta. Luulisi, että tällä tyylillä kunnon uran luominen kirjailijana – ja varsinkin nouseminen eturivin palkittujen kirjailijoiden joukkoon – olisi mahdotonta, mutta niinpä Antti Hyry vaan nousi sinne, vaikka kaikesta päätellen pyrkikin pysymään siellä takarivissä. Kirja ei tietysti pyri olemaan viisaskaan, mutta onnistuu sitten kuitenkin olemaan salaviisas. (Vanhoillis)lestadiolaisuus tunnetaan julkisuudessa kaikenlaisista kohuaiheista. Tästä kirjasta kohuja on kuitenkin turha hakea. Jos kuva (vanhoillis)lestadiolaisuudesta on kovin negatiivisesti värittynyt, niin tämä teos kannattanee lukea ihan vaan tuon kuvan monipuolistamiseksi. Yksi niistä harvemmista teoksista, jotka myös minun mielestäni ansaitsivat kiistatta Finlandiansa!
"Tuli sellainen olo, jota ei oikein osaa sanoa, joka ihmiselle voi tulla. Oli kirkas ja viileä kevät, koulu käyty läpi ja edessä kesä ja tulevaisuus, jotka jo kaikki takana." (168)
"Maistoimme kuivaksi paistunutta rieskaa, ihan tuoreena sen ohran makua, ja ritiseväpintaista orsileipää, joka juuri paistettuna maistuu niin kuin tässä olisi kaikki mitä olla voi. Maku muuttuu vähitellen, mutta on hyvää sittenkin.
Menin seuraavana aamuna isoon pirttiin, uunin kylki oli lämmin, laudoilla vasta paistettuja ohuita ruisleipiä. Ilmassa oli tuoksu, kuin kesän, tai vasta alkavan elämän." (s. 399-400)
4,5 Antti Hyry: Uuni 2009V
4+ Kari Hotakainen: Ihmisen osa 2009
4 Turkka Hautala: Salo 2009
4 Tommi Melender: Ranskalainen ystävä 2009
4 Merete Mazzarella: Ingen saknad, ingen sorg (Ei kaipuuta, ei surua) 2009
4- Marko Kilpi: Kadotetut 2009
(1984-2007: 172/172)
(2008: 5/6)
2009: 6/6
1984-2023: 183/268
4,5/5. Luin tämän ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten (2012?) ja nyt sitten uudestaan. Antti Hyryn kolmas Finlandia-ehdokkuus
(Kertomus 1986, Aitta 1999) – ja tämä on mielestäni kyllä näistä kolmesta paras. En ole muuta (ainakaan toistaiseksi) Hyryltä lukenutkaan, mutta tätä Uunia voitaneen Finlandia-voittajana ehkä pitää hänen uransa pääteoksena. Komeaa päättää kirjailijan ura tällaiseen teokseen! Hieman snobistisesti – ja täysin vastoin Antti Hyryn omaa tyyliä ja varmaan persoonaakin – voisi todeta, että tämä teos jaottelee tehokkaasti lukijat jyviin (4-5 tähden antajiin) ja akanoihin (0-3 tähden antajiin). Romaani on niin läpeensä (vanhoillis)lestadiolainen kuin olla ja voi – mainitsematta kuitenkaan lestadiolaisuutta sanallakaan. Seuroissa käydään. Perheet ovat suuria. Pian juhannuksen jälkeen matkustetaan Suviseuroille ja Siionin lauluja lauletaan (näidenkään nimiä tietysti mainitsematta). Lapset ajavat matkailuautoineen mummolan pihaan tutuille paikoilleen. Kertojana on ehkä kirjailijan itsensä oloinen elämänsä ehtoopuolella oleva mies, joka muuraa leivinuunia – ja lopuksi paistaa siinä orsileipää ja rieskaa. Kaikki tapahtuu niin kovin verkkaisesti. Usein toistuvat päiväunet rytmittävät kertomusta. Kirjan sisällä on omana pitkänä lukunaan myös kuvaus bussimatkasta Pohjois-Ruotsiin, jossa ihaillaan vanhoja kirkkoja ja eteenkin niiden urkuja. Kertojan vaimo lempeästi aina välillä toruu miestään. Ehkä kaikista lestaadiolaisinta on kuitenkin se, ettei oikeastaan mistään tehdä minkäänlaista numeroa. Itse kielikin on mahdollisimman toteavaa, korutonta ja kikkailematonta. Luulisi, että tällä tyylillä kunnon uran luominen kirjailijana – ja varsinkin nouseminen eturivin palkittujen kirjailijoiden joukkoon – olisi mahdotonta, mutta niinpä Antti Hyry vaan nousi sinne, vaikka kaikesta päätellen pyrkikin pysymään siellä takarivissä. Kirja ei tietysti pyri olemaan viisaskaan, mutta onnistuu sitten kuitenkin olemaan salaviisas. (Vanhoillis)lestadiolaisuus tunnetaan julkisuudessa kaikenlaisista kohuaiheista. Tästä kirjasta kohuja on kuitenkin turha hakea. Jos kuva (vanhoillis)lestadiolaisuudesta on kovin negatiivisesti värittynyt, niin tämä teos kannattanee lukea ihan vaan tuon kuvan monipuolistamiseksi. Yksi niistä harvemmista teoksista, jotka myös minun mielestäni ansaitsivat kiistatta Finlandiansa!
"Tuli sellainen olo, jota ei oikein osaa sanoa, joka ihmiselle voi tulla. Oli kirkas ja viileä kevät, koulu käyty läpi ja edessä kesä ja tulevaisuus, jotka jo kaikki takana." (168)
"Maistoimme kuivaksi paistunutta rieskaa, ihan tuoreena sen ohran makua, ja ritiseväpintaista orsileipää, joka juuri paistettuna maistuu niin kuin tässä olisi kaikki mitä olla voi. Maku muuttuu vähitellen, mutta on hyvää sittenkin.
Menin seuraavana aamuna isoon pirttiin, uunin kylki oli lämmin, laudoilla vasta paistettuja ohuita ruisleipiä. Ilmassa oli tuoksu, kuin kesän, tai vasta alkavan elämän." (s. 399-400)
4,5 Antti Hyry: Uuni 2009V
4+ Kari Hotakainen: Ihmisen osa 2009
4 Turkka Hautala: Salo 2009
4 Tommi Melender: Ranskalainen ystävä 2009
4 Merete Mazzarella: Ingen saknad, ingen sorg (Ei kaipuuta, ei surua) 2009
4- Marko Kilpi: Kadotetut 2009
November 11, 2023
Kirja uunin muuraamisesta, kirkkouruista, lattian valamisesta, leivän paistamisesta, saunan lämmittämisestä. Eli kirja arjesta, elämästä.
Kun luin Antti Hyryn Uunin vuoden 2010 tienoilla, se ei puhutellut millään tasolla. Se tuntui tarinalta uunin muuraamisesta. Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, pääsin paremmin sisälle sen viimeisteltyyn kieleen, arjen kuvaukseen, hahmoihin. Ja siitä Hyry kirjoittaa erinomaisen hyvin: ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Uunin muuraaminen muuttuu kiinnostavaksi, kuten tarinan päähenkilöiden yksinkertainen elämäkin.
Ainoana miinuksena pidän Ruotsiin suuntautuvaa viikonloppumatkaa. Kirkkourut eivät kiinnostaneet niin paljon, koska toivoin pääseväni pian takaisin uunin muuraamisen maailmaan.
"Miten liikkuu savu, vesi, aika, ääni, ihmisen mieli.
Kun liekit roihuavat ja kynnyksen kohdalla aukko on kapea, savu kulkee joutuin, sitten yläpuolella hidastuu ja rauhoittuu. Savu nousee ilmaan, ja mihin siellä, kenen luo, pääskysten ja kotkain.
Niin liikkuu vesi, joka koskessa kuohuu ja tulee suvantoon, aivan tyventyy. Tyyntyy hitaasti liikkuvaksi peiliksi, vaikka on samaa vettä kuin juuri on äsken koskessa.
Tai niin kuin ovat päivät, on kiire, joka päivä nousee muuraus, tulee sunnuntai, aika rauhoittuu.
Niin muuttuu ihmisen mieli, kun joku ihminen, joka vihapäissään lähtee pirtistä porstuaan, ja siitä kuistiin ja menee ulos, miettii ja rauhoittuu. Hän lähtee kävelemään metsään ja kun palaa, tuo kourassaan mesimarjoja."
Kun luin Antti Hyryn Uunin vuoden 2010 tienoilla, se ei puhutellut millään tasolla. Se tuntui tarinalta uunin muuraamisesta. Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, pääsin paremmin sisälle sen viimeisteltyyn kieleen, arjen kuvaukseen, hahmoihin. Ja siitä Hyry kirjoittaa erinomaisen hyvin: ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Uunin muuraaminen muuttuu kiinnostavaksi, kuten tarinan päähenkilöiden yksinkertainen elämäkin.
Ainoana miinuksena pidän Ruotsiin suuntautuvaa viikonloppumatkaa. Kirkkourut eivät kiinnostaneet niin paljon, koska toivoin pääseväni pian takaisin uunin muuraamisen maailmaan.
"Miten liikkuu savu, vesi, aika, ääni, ihmisen mieli.
Kun liekit roihuavat ja kynnyksen kohdalla aukko on kapea, savu kulkee joutuin, sitten yläpuolella hidastuu ja rauhoittuu. Savu nousee ilmaan, ja mihin siellä, kenen luo, pääskysten ja kotkain.
Niin liikkuu vesi, joka koskessa kuohuu ja tulee suvantoon, aivan tyventyy. Tyyntyy hitaasti liikkuvaksi peiliksi, vaikka on samaa vettä kuin juuri on äsken koskessa.
Tai niin kuin ovat päivät, on kiire, joka päivä nousee muuraus, tulee sunnuntai, aika rauhoittuu.
Niin muuttuu ihmisen mieli, kun joku ihminen, joka vihapäissään lähtee pirtistä porstuaan, ja siitä kuistiin ja menee ulos, miettii ja rauhoittuu. Hän lähtee kävelemään metsään ja kun palaa, tuo kourassaan mesimarjoja."
January 1, 2023
Olipahan melko erikoinen kirja. Suurimmaksi osaksi hyvin arkista kuvausta uunin muuraamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä, esim. rautakaupassa käyntiä. Mutta sitten hetkittäin lennokasta ja jopa vaikeaselkoista pohdintaa. Että ei nyt ihan vaan kuin how to -videon katselua.
Pidin siitä, miten lukijalle ei turhaan selitelty tai taustoitettu juuri mitään. Yhtäkkiä lähdettiin jonkun porukan kanssa bussilla Ruotsiin tutkimaan kirkkourkuja. Lukija on kuin ventovieraiden joukossa tuntematta edes nimeltä henkilöitä, joista puhutaan.
Kai tämä on jonkinlainen kannanotto kädentaitojen puolesta, tai laajemmin ottaen konkreettisten asioiden tekemiseen, oli se sitten marjojen poimintaa tai sähköasennuksia. Että hyvä on ihmisen puuhailla ja hankkia asiantuntemusta. Hyvä on kuitenkin myös nauttia hyvästä leivästä ja nukkua päiväunia.
Kustannustoimittajana olisin kyllä kysynyt, että miksi välillä kerrotaan minä-muodossa, kun suurimmaksi osaksi kuitenkin päähenkilö on hän/Pietari. Ja että oliko se Ruotsin reissun kuvaus ihan välttämätön.
Pidin siitä, miten lukijalle ei turhaan selitelty tai taustoitettu juuri mitään. Yhtäkkiä lähdettiin jonkun porukan kanssa bussilla Ruotsiin tutkimaan kirkkourkuja. Lukija on kuin ventovieraiden joukossa tuntematta edes nimeltä henkilöitä, joista puhutaan.
Kai tämä on jonkinlainen kannanotto kädentaitojen puolesta, tai laajemmin ottaen konkreettisten asioiden tekemiseen, oli se sitten marjojen poimintaa tai sähköasennuksia. Että hyvä on ihmisen puuhailla ja hankkia asiantuntemusta. Hyvä on kuitenkin myös nauttia hyvästä leivästä ja nukkua päiväunia.
Kustannustoimittajana olisin kyllä kysynyt, että miksi välillä kerrotaan minä-muodossa, kun suurimmaksi osaksi kuitenkin päähenkilö on hän/Pietari. Ja että oliko se Ruotsin reissun kuvaus ihan välttämätön.
February 18, 2018
Kirja, johon tuskin olisin tarttunut jos kirjaa ei olisi valittu lukupiirin kirjaksi. Sinänsä ymmärrän kirjan arvon, kiireetöntä ja verkkaista kerrontaa ja lopulta uunikin valmistuu. Omaan lukumakuun tällainen kirja vaan ei ole, ei sitten tippaakaan. Liian hidasta ja liian vähän tapahtumia. Lisäksi häiritsi kirjan vaihtuva kerronta, välillä oli ulkopuolinen kertoja, välillä Pietari itse. Onneksi kirja oli kuitenkin melko nopealukuinen, joten runsaasta taukojen pitämisestä huolimatta kirjan luki nopeasti.
April 18, 2025
Enpä olisi arvannut, miten monimutkaista ja hidasta hommaa voi olla uunin muuraus. Verkkaisen elämänmenon yksityiskohtainen kuvaus oli jollakin tavalla meditatiivista, mutta uunin rakentamiseen liittyvät lukuisat ja pitkät kohdat olivat melko puuduttavia, koska en niistä paljoakaan ymmärtänyt.
Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajista luettu 28/41.
Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajista luettu 28/41.
July 8, 2020
Rauhallista elämää ja uunin muurausta. Luonto on lähellä ja vuoden kierto rytmittää elämää. Muuraamisen ohella kirja antoi oppitunnin pohjois-Ruotsin kirkkojen uruista.
Hyryn lauseissa on tuttuutta; niitä lukiessa muistuu Olli Jalosen teksti mieleen.
Hyryn lauseissa on tuttuutta; niitä lukiessa muistuu Olli Jalosen teksti mieleen.
August 17, 2020
Hyrylle täytyy nostaa hattua yläilmoihin tasaisesta sitkeydestä tarinan kerronassa. Pietarin ja Hannan elämä on limittyvää ja hahmot elävät itsessään. Kätten työt johdattelevat ajatuksia ja myös toisin päin. Kaikelle on aikansa. Kirjan luvussa alkoi tekemään monta kertaa mieli orsileipää.
March 2, 2022
Ajoittain mukavan tunnelmallinen, ajoittain pitkästyttävä. Luontokuvaukset ja keskustelut olivat mukavaa luettavaa, mutta itse uunin muuraminen meni enimmäkseen ohi. Kuitenkin oikein kaunis kirja josta löytyy paljon hyvää, vaikka itse uunista ei mitään ymmärtäisikään.
3.5/5
3.5/5
January 7, 2023
Vaikeasti luettavaa kertomusta uunin rakentamisesta. Aihe kiinnosti, joten tämä tarttui käteen. Muuten olisi varmaan jäänyt lukematta. Paljon jäi avoimia kysymyksiä, kun kirja keskittyi kuitenkin lähes täysin uunin rakentamiseen.
July 21, 2018
Uuninrakennusopas, jonka päähenkilön pohdiskelut tuovat mieleen Havukka-ahon ajattelijan.
October 21, 2018
It reads like Zen prose with haikus in between . A man builds an baking oven for his own house and it goes on and in graphic detail . There is also something about churches , church organs.
June 17, 2019
Finlandia-voittaja tai ei, mutta en pysynyt kärryillä. Odotin paljon kirjalta, kun oli aikanaan ‘suosittu ja kohistu’, mutta minusta tämä oli vain tylsä. Sorry! 🙈
September 29, 2025
Todella kaunista kieltä, sivulauseessa usein suuria teemoja ja paljon paljastaa se, mitä jätetään sanomatta.
January 8, 2026
Voispa rakentaa uunin.
October 30, 2018
Hieno tarina siitä, kuinka päähenkilö Pietari rakentaa kotiinsa uuden leivinuunin. Kerronta, suunnittelu, tarvikkeiden hankkiminen, apuvoimien pyytäminen, luontosuhteen ja oman olemassaolon pohtiminen on verkkaista. Parhaimmillaan Oulun seudun uskonnollisen ja maallisemman väestön arkiset kohtaamiset ovat mestarilaatua, mutta pakko on myöntää, että välillä Uuni myös aika pahasti laahasi, ihan niin kuin elämä ja uunin rakentaminenkin.
September 3, 2025
No nyt kyllä suoritettiin allekirjoittaneelle lobotomia tylsällä ruuvimeisselillä. En ole ikinä kokenut mitään näin tuskallista ja koomaan tainnuttavaa. Optimistina odotin uunin muurauksen olevan metafora tai vähintään taustakangas syvällisemmälle pohdinnalle, mutta ei. Tämä oli manuaalin omainen, turhiin yksityiskohtiin hukkuva ammattiopas uuninmuurauksesta. Tylsän aiheen peittosi ainoastaan narratiivin ontuvuus, sillä kertojaääni hyppi jopa saman lauseen sisällä minä-muodosta yksikön kolmanteen persoonaan, samalla kun lueteltiin arkisia toimia ja tunteita, jotka useimmille meistä ovat tyhjää taustakohinaa.
Koko arvostelu: https://bookjester.blogspot.com/2025/...
Koko arvostelu: https://bookjester.blogspot.com/2025/...
March 28, 2012
Vähäeleinen ja millään mässäilemätön kertomus, joka ei varmastikaan sytytä ellei remontoiminen, muuraaminen ja valuhommat kiinnosta. Jos taas kiinnostaa, niin nämä toimet on kuvattu kirjassa oikein hienosti. Arvioisin kuitenkin, että Finlandia-palkinnossa vaikutti enemmän elämäntyö kuin tämä yksittäinen teos.
December 28, 2013
Kielellisesti hieno. Uskomattoman tylsästä sisällöstä huolimatta teksti itsessään oli soljuvaa ja miellyttävää lukea, mutta ei tästä silti oikein saanut mitään irti.
Ehkä uuni on metafora. Tai sitten ei, ehkä uuni on vain uuni. Joko minä en ymmärtänyt, tai sitten tämä oli vain hyvin tylsä tarina.
Ehkä uuni on metafora. Tai sitten ei, ehkä uuni on vain uuni. Joko minä en ymmärtänyt, tai sitten tämä oli vain hyvin tylsä tarina.
August 27, 2016
Tämä ei kyllä ollut minun juttuni, olkoonkin, että Finlandia-palkittu kirja onkin. Koin kirjan pitkästyttäväksi ja tylsäksi, yksityiskohtaiset tekniset jahkailut teki mieli harppoa ohi. Ihmisten välinen lyhytsanainen, töksähtelevä tapa olla vuorovaikutuksessa tuntui minusta vieraalta sekin. Tämä oli ensimmäinen lukemani Hyryn teos, enkä ihan heti koe kiinnostusta tarttua niihin toisiinkaan.
December 1, 2015
Odotin jotain tragikoomista tylsyyden venyttelyä, mutta tämähän oli vahvatunnelmainen, kiinnostava, aavistuksen salaperäinen ja salahumoristinen kirja. Tulkinnanvaraisuudet olisivat vaatineet lukupiiriä ruotimaan.
July 20, 2015
Harkittua kieltä, kuvausta ja tekemistä. Voi olla, että ihminen lähtee Iijoelta, mutta Iijoki ei lähde ihmisestä.
"Miten liikkuu savu, vesi, aika, ääni, ihmisen mieli."
"Miten liikkuu savu, vesi, aika, ääni, ihmisen mieli."
December 28, 2015
Kirjallista slow foodia. Vaan kyllähän tässä tapahtuu, paljonkin: iso uuni kohoaa tyhjästä korkeuksiin. Vähäeleistä, viisasta kirjallisuutta, miellyttäviä ihmisiä. Nautinnollinen lukukokemus.
June 28, 2017
If someone can write 300 pages on the sound of a clock ticking on a wall, it is Antti Hyry.
Finlandia winner 2009.
I'm on a project to read every Finlandia winner book. A few ones missing!
Finlandia winner 2009.
I'm on a project to read every Finlandia winner book. A few ones missing!
Displaying 1 - 29 of 29 reviews