Sota vai rauha - kirjoituksia Venäjästä ja lännestä

by Mikhail Shishkin, Sirpa Hietanen (translator), Mihail Šiškin

Mikä Venäjällä on vialla ja miksi?

Palkitun kirjailijan esseekokoelma Venäjästä ja venäläisyydestä, tsaarien ja tyrannien, kirjailijoiden ja vankileirien, toivon ja epätoivon maasta, jonka nykytilaa ymmärtääkseen täytyy sukeltaa syvälle historiaan.

Alun perin vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan Mihail Šiškin ennusti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Kirjan päivitetyssä laitoksessa arvostettu emigranttikirjailija pyrkii vastaamaan hänelle toistuvasti esitettyihin kysymyksiin:
- Mikä Venäjää vaivaa?
- Miksi vallankumoukset ja demokraattiset uudistukset johtavat aina diktatuuriin?
- Miksi Venäjä ajautuu vuosisadasta toiseen sotaan lännen kanssa?
Taidokkaissa, Venäjän historiaa ja kulttuuria syväluotaavissa esseissään Šiškin piirtää kuvan ristiriitaisesta maasta, jonka tulevaisuutta voi ennustaa vain menneisyyden valossa.


Mihail Šiškin (s. 1961) on moneen kertaan palkittu venäläinen kirjailija, jota on verrattu suuriin klassikoihin, kuten Tolstoihin, Tšehoviin ja Joyceen. Šiškin asuu perheineen Sveitsissä, jossa hän on työskennellyt muun muassa pakolaiskeskuksen tulkkina. Šiškin on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, ja hänen nyky-Venäjää käsitteleviä kirjoituksiaan on julkaistu laajalti eurooppalaisissa medioissa, myös Helsingin Sanomissa.

Genres: Nonfiction, History, Essays, Audiobook, Russia, Politics

224 pages, Hardcover

Published January 1, 2023

About the author

Mikhail Pavlovich Shishkin (Russian: Михаил Павлович Шишкин, born 18 January 1961) is a Russian writer.
Mikhail Shishkin was born in 1961 in Moscow.
Shishkin studied English and German at Moscow State Pedagogical Institute. After graduation he worked as a street sweeper, road worker, journalist, school teacher, and translator. He debuted as a writer in 1993, when his short story "Calligraphy Lesson" was published in Znamya magazine. Since 1995 he has lived in Zurich, Switzerland. He averages one book every five years.
Shishkin openly opposes the current Russian government, calling it a "corrupt, criminal regime, where the state is a pyramid of thieves" when he pulled out of representing Russia at the 2013 Book Expo in the United States.
Shishkin's books have been translated into more than ten languages. His prose is universally praised for style, e.g., "Shishkin's language is wonderfully lucid and concise. Without sounding archaic, it reaches over the heads of Tolstoy and Dostoevsky (whose relationship with the Russian language was often uneasy) to the tradition of Pushkin." He deals with universal themes like death, resurrection, and love. Shishkin has been compared to numerous great writers, including Anton Chekhov, Vladimir Nabokov and James Joyce, while he admits to being influenced by Chekhov along with Leo Tolstoy and Ivan Bunin, saying "Bunin taught me not to compromise, and to go on believing in myself. Chekhov passed on his sense of humanity – that there can’t be any wholly negative characters in your text. And from Tolstoy I learned not to be afraid of being naïve."

Reviews

[Katri · Rating 2 out of 5]

Vaikka Sishkin kertoo mielestäni hyvin Venäjän historian vaiheista, on tämä melko asenteellinen teos. En tiedä mikä tässä oli pointtina. Toisaalta tulee tunne, että Venäjällä ei voi olla mitään hyvää ja toisinaan olin huomaavinani toivon pilkahduksen rivien välistä.

Venäjän kansa jaetaan kolmeen osaan: älyllisesti jälkeenjäänyt ja köyhä enemmistö (joka on kuin orjajoukko, joka ei kykene itsenäiseen ajatteluun), valistunut keskiluokka (eurooppaa rakastavat aristokratit, aktivistit ja toisinajattelijat), rikkaat ja valtaapitävät roistot, jotka orjuuttavat kansaansa ja raiskaavat maataan. Sishkin on tätä käsittämätöntä "demokratiaa ei venäjällä ole koska mongolit" koulukuntaa. Hän ihailee sellaista Eurooppaa, jollaista ei ole eikä ole koskaan ollutkaan, taitaa jossain kohtaa myöntääkin tämän. Hän ei muista tai ei tiedä, että eurooppalaisen demokratian kehitys on kestänyt yli 300v. Venäjä lähti tälle linjalle vasta 90-luvulla. Asioita on siis yksinkertaistettu aivan liikaa mielestäni. Tämä oli pintapuolista kerrontaa, jolla ei tavallaan ollut juuri mitään sen syvällisempää annettavaa. Svetlana Aleksijevitš on kirjoittanut paljon parempia kirjoja venäläisistä ja ex-neuvostoliittolaisista ja heidän sielunmaailmaastaan. Hänen kirjoistaan saa paljon paremman käsityksen siitä, mikä oikeasti mättää. Ihmiset ovat yksinkertaisesti luovuttaneet.

Joitakin asiavirheitäkin oli esim. kun puhutaan siitä paljon jankatusta amerikkalaisten lupauksesta, ettei nato laajene. Tästä on julkaistu vastikään erinomainen teos Not One Inch (M. E Sarotte). Kirjassa on yli 500 sivua ja siinä käsitellään vain yhtä asiaa: annettiinko lupausta vai ei. Arvatenkin asia ei ole niin yksinkertainen, lupausta ei annettu virallisesti mutta "annettiin ymmärtää". Mitä tästä pitäisi ajatella en tiedä, mutta Sishkin on täysin väärässä sanoessaan, että mistään sellaisesta ei koskaan ollutkaan puhetta. Tällaiset pienet asiat pilaavat lukukokemusken, koska kirjoittajan oma mielipide paistaa liikaa läpi.

Kaksi asiaa jäi erityisesti mieleen. Sishkin sanoo ettei Gorbachev koskaan halunnut Venäjälle demokratiaa vaan sosialismi 2.0:n, kerrankin joku sanoo tämän ääneen. Lisäksi harvoin kuulee, kuinka Jeltsiniä ja hänen perhettään syystäkin syytetään siitä, ettei heitä kiinnostanut demokratia vaan pelkkä valta. Putin oli Jeltsinin valitsema seuraaja. 90-luku oli kaaosta ja hirveää aikaa venäläisille. Tätä ei useinkaan lännessä haluta nähdä.

[Pekka Mukkala · Rating 5 out of 5]

Mihail Siskinin Sota vai rauha on yksi niistä tärkeistä teoksista, jotka kuvaavat venäläistä yhteiskuntaa ja sen henkistä ilmapiiriä. Lähdeviitteistä huolimatta teos on myös kaunokirjallinen tuote, koska sen teksti on paikoitellen hyvin vahvaa. Aivan Alexander Solzenitsynin tasoiseen kirjalliseen tykitykseen Siskin ei yllä, mutta hyvin lähelle hän pääsee. Muutaman kerran teos uppoutuu venäläiseen kulttuurin siinä määrin, että sitä aihetta tarkemmin tuntemattomalle tekstin viittaukset jäävät hieman vieraaksi. Kirjassa on samoja johtopäätöksiä kuin Keir Gilesin teoksessa Venäjän sota jokaista vastaan. Pisteet 9/10.

[Kristo Tamm · Rating 5 out of 5]

“Demokraatiat, täpselt nagu totalitarismi, ei kutsuta esile dekreediga. Mõlemad on kogu ühiskonna ühiste pingutuste tulemus. Rahvast, kes loodab lahke tsaari peale, ei ole võimalik tunni ajaga vastutustundlikeks valijateks ümber kujundada. Liberaalselt meelestatud, läänele orienteeritud inimesed on riigis tühises vähemuses. Demokraatiat ei saa rajada ilma kodanike kriitilise massita, ilma küpse kodanikuühiskonnata.”

[Ilona Oeselg-Tigasing · Rating 5 out of 5]

Lühike, kuid väga asjalik sissevaade venemaalase ja tema riigi olemusse. Põhitoonilt pessimistlik, kuid annab siiski väikese lootusekiire, milleks ongi Ukraina võit selles sõjas. Ukraina praegused püüdlused annaksid lõpuks ka vanale Euroopale demokraatia osas ehk uue hingamise...

[Ilotuule · Rating 5 out of 5]

hirmutav samas lootustekitav,, olen pool aastat juba öökapil hoidnud raamatut putini inimesed, mis annab küllaltki ülevaatliku pildi putini võimuletulekust ja laiemalt venemaa võimustruktuurist kuid šiškin on hingestatum ja tegi minu jaoks "vene hinge" v siis vene orjuse mõistmise lihtsamaks

[Jenni · Rating 3 out of 5]

Olipa kummallisen ristiriitainen kirja.

Tyypilliseen dissidentti-venäläiskirjailijan tapaan Šiškin on korviinsa asti rakastunut ajatukseen Euroopasta, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Samaan aikaan hän kyllä tunnistaa sen, että myös eurooppalaiset korruptoituneet vallanpitäjät nauttivat likaisesta putinilaisesta rahasta. Uskooko Šiškin todella, että Venäjä-ongelma korjataan siten, ettei Euroopalle enää kelpaa venäläiset, riistoon perustuvat energialähteet? Että me vaan lakkaamme haluamasta halpaa paskaa, koska tajuamme että sen hyödyntäminen on tuhmaa? Kuinka naiivia...

Tässä on paljon henkilökohtaista tunnetta, romantiikkaa ja katkeruutta, joka tarjoillaan historiikkina. Šiškinin tyyli kuulostaa ajoittain propagandalta, mikä on tietenkin mielenkiintoista senkin takia, että hän tietää paljon venäläisestä propagandakoneistosta. Silti kirjassa toistellaan lauseita ja ajatuksia, jotka ovat kaikuja ideologisesta aivopesusta (me olemme kaikki jonkinlaisen ideologian kasvatteja). Mulle ei edelleenkään ole selvää, uskooko Šiškin salaperäiseen "venäläiseen sieluun". Yhtäällä hän osoittaa sen olevan hölynpölyä, toisaalla hän käyttää ajatusta itsekin. Voiko Venäjällä olla koskaan demokratiaa - Šiškin tuntuu sanovan samaan aikaan että voi, koska on pakko olla, ja ei, koska venäläiset *per definitionem* eivät pysty siihen. En myöskään tiedä, uskooko Šiškin, että Venäjää voi tosiaan hallita vain paha patriarkka. Jotkut ajatelmat haisevat siis kovasti essentialismilta ja käsittelemättömiltä. Että demokratia ei voisi koskaan nostaa valtaan ihmistä, joka ajattelee vain omaa etuaan? Häh, oikeesti?

Olis toki kiva jos sitä voisi itsekin uskoa, että länsi=demokratia=täydellisyys. Sinänsä aika masentava kirja, koska en vakuuttunut siitä, että Venäjää voisi ratkaista yhtään mikään.

[Kaupo Lepasepp · Rating 5 out of 5]

Traagiline raamat. Esiteks - esseed on imeliselt kirjutatud ja suurepäraselt tõlgitud. Nauditav raamat juba keele, vormi ja seoste tõttu. Kuid sisu on kurb, õudne ja lootusetust tekitav. See on raamat väärikusest, orjusest ja minevikku lukustumisest. Esimest - väärikust - Venemaal ei ole. Sest Venemaal on palju teist - orjust, kõik on tsaari orjad ja lõpuks tsaar on teiste ori - ja orjadel ei ole väärikust. Venemaal ja venemaalastelt on väärikust süsteemselt, sajandeid ära võetud ja kui Euroopas toimus valgustus, siis Venemaa jäi kinni oma väljamõeldud erilisse minevikku. Valitsejad kasutasid minevikku ketina orjade kaelas, ja orjad lasid ennast meeleldi petta ja minevikuga aheldada. Sest suur minevik nagu oleks suure tuleviku pant. Ja nii see orjade mass seal podiseb ja keeb, püüdes pigevalt üle lampkasti serva oma naabrite peale voolata. Sest orjadele ei meeldi vabad inimesed, ja nad tahavad vabadest ja väärikatest teha enda moodi, vääritud, minevikus ja tulevikuta elavad orjad. Õudne arusaamine, et see müstiline, ahvatlev ja eksootiline vene hing on lihtsalt Lääne kulda, karda ja disainerriietesse maskeeritud ori, kes elab igaveses tänases, ilma lootuse ja tulevikuta, sest homme võib kõik olla kadunud ja seetõttu tuleb kõike võtta täna. Nüüd. Kohe. Suurelt. Hoolimatult. Ilma homseta. Esimestes esseedes loodab autor otsekui, et Venemaal on lootus, Venemaa võib ise tahta muutud ja muu maailm on nõus talle andestama. See kõik lõhnab utoopia järgi nagu Vene opositsiooni õhkamised välismaa konverentsidel. Ilus mõte, aga lootusetu. Sest orjad on orjade oluga orjalikult rahul. Edasi muutub autor ka ise pessimistlikuks, kaotab lootuse ja hakkab pakub lahenduseks teise utoopia, Venemaa lagunemisele mitmeks venekeelseks riigiks. Et see hävitab impeeriumi meelsuse. Aga autor ei märka, et unistus venekeelsest Jakuutiast või Tatarstanist on ka vene šovinism - kui rahvaste vangla laguneb, siis peaksid vangistatud rahvad vabanema, saama vabaks omal maal, aga mitte jääma kinni teistesse, väiksematesse Vene vanglatesse. Lõpuks kaotab autor ka ise Venemaa osas lootuse, avades mõttes uue Putini otsingud. Putin lõppeb ühel hetkel, aga ka uus Putin on oma rahva ori, mis nõuab ja ootab uut tugevat Putinit, kes raudse kindlusega klõpsaks orjaketid ümber oma orjade kaelade, käsivarte ja pahkluude. Sest orjad teisiti ei taha ega oska. Ainuke positiivne noot on Ukraina ja Euroopa taassünni üle - Venemaa taaspöördumine 17. sajandisse näitab kontrastselt, et Euroopa on eriline, väärikas ja vaba. Ning Ukraina kuulub Euroopasse.

[Järvi · Rating 5 out of 5]

Tahaks väga loota, et “Poliitilise bioloogia kõikide seaduste kohaselt murrab roheline elav rohi asfaldist läbi.”

[Liis Reemann-Aints · Rating 5 out of 5]

“Tsaaririigi lagunemise järel ei saanud intelligents oma ajaloolist võitu kaua nautida. Nad olid kannatavat rahvast idealiseerinud ja võidelnud väljamõeldud rahva vabastamise eest, aga nüüd tuli kohtumine tegelikkusega. Luuletaja Aleksander Blok ülistas revolutsiooni, aga talupojad panid tema hindamatu raamatukogu põlema. 1917. aasta suvi oli helilooja Sergei Rahmaninovi jaoks tema armastatud mõisas Ivanovkas täielik õudus. ... Viimaseks piisaks karikas sai see, kui talupojad, keda ta enne oli palavalt armastanud, tema tütre lemmikkoera jõhkralt labidaga maha lõid. Rahmaninovi kontsertklaver visati teise korruse aknast välja. Ivanovka põletati maani maha.”

[Anneli Renfors · Rating 5 out of 5]

Tämän kirja auttaa ymmärtämään miksi Venäjällä on sellaista kuin on ja miksi venäläiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Koko kansa on syvässä masennuksen tilassa. Joka neljäs venäläinen on ollut vangittuna tai joku heidän läheisensä on ollut. Jo koulussa heidät opetetaan purkamaan ja lataamaan aseet. Koulutetut nuoret lähtevät maasta, jäljelle jää kouluttamattomat ja köyhät. 3/4 venäläisestä ei ole koskaan käynyt entisen Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella. Sitä ihmettelen, miten venäläinen, joka kirjoittaa näin hienon kirjan, ei ole vielä tippunut ikkunasta. Šiškin elää ja voi kai hyvin Sveitsissä.

[Ville · Rating 4 out of 5]

Hieno teos Venäjästä, menneestä ja nykyisestä. Sävy on paljolti pessimistinen, eipä optimismiin ole kyllä syytäkään kun tuota naapurimaan meininkiä seuraa. En ole optimistinen myöskään Putinin jälkeisen ajan suhteen. Ei Šiškinin näkemys täysin mustavalkoisen negatiivinen silti ole. Kulttuurissa, kirjallisuudessa jne. kirjailija näkee toivon, mutta tunnustaa myös taiteen rajalliset mahdollisuudet.

[Eila Isotalus · Rating 5 out of 5]

Suorastaan pakollista luettavaa tähän hetkeen, kun Ukrainan sotaa on käyty 1+ vuotta... Mielettömän kiinnostava, upeasti kirjoitettu silmiä avaava katsaus Venäjän historiaan, kahteen kansaan, valtioon, joka on ryöstetty...

[Antti Koskenniemi · Rating 4 out of 5]

Hyödyllistä luettavaa itänaapurin historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Herää kysymys:
1) miten länness�� on voitu olla näin naiiveja?
2) onkohan Venäjän edes mahdollista saada ikinä asioitaan kuntoon?

[PL83 · Rating 4 out of 5]

Shishkin avaa venäläistä yhteiskuntajärjestystä ja mielenlaatua kiertelemättä ja selvin sanoin. Yksi parhaista lukemistani kirjoista pitkään aikaan ja suositeltavaa lukemista kaikille suomalaisille.

[Märten Hallismaa · Rating 5 out of 5]

Lootusetu, jahm…

[Anneli · Rating 5 out of 5]

Raamat täis tsitaate ja tsitaatideks sobivaid lauseid. Näiteks Mihhail Žvanetski vene ideoloogia definitsioon: "Patriotism on selge, arusaadav ja hästi põhjendatud seletus, miks meie peame elama kehvemini kui teised."
Või küsimus: "Millal langeb Venemaa esindaja põlvili Varssavis, Budapestis, Prahas, Tallinnas, Vilniuses, Riias, Kiievis, Groznõis?" (paralleelina Willy Brandti põlvitamisele Varssavis).
Ja Mihhail Hodorkovski Põhja-Kaukaasiast: "See on meie riik. Meie selle vallutasime."
Masendavalt aus.

[Martin Tuul · Rating 5 out of 5]

Väga aus ning julm analüüs ja kohtumõistmine vene hinge üle. Aitas läbi mõelda kuidas näiteks oma lääne sõpradele seletada, miks Venemaal püüd demokraatia poole puudub.

[Liisi Ploomipuu · Rating 4 out of 5]

Kohustuslik kirjandus neile, kes soovivad keskmisest põhjalikumat ülevaadet “Russkii Mir’ist”. Hea raamat!

[Laura Väre · Rating 5 out of 5]

Venemaal ei ole olnud tõelist destaliniseerimist, süü omaksvõtmist soeses toimepandud kuritegudega: terror, repressioonid, holodomor Ukrainas, kus nälgisid surnuks miljonid inimesed, sõjalised sekkumised Ungaris, Tšehhoslovakkias, Afganistanis. Ei ole olnud Nürnbergi protsesse kommunistliku partei üle, mis korraldas aastakümnete pikkuse genotsiidi venelastele ja teistele rahvastele. Sellise ajaloolise konterbandipagasiga ei ole võimalik astuda uksest läbi demokraatlikku tulevikku.
Venemaa peab oma süüd avalikult ja julgelt tunnistama ning andestust paluma. Willy Brandti põlvitamine Varssavis oli sakslastele endile palju olulisem kui juutidele ja poolakatele. Millal langeb Venemaa esindaja põlvili Varssavis, Budapestis, Prahas, Tallinnas, Vilniuses, Riias, Kiievis, Groznõis?
...
Tulevik I
Võib välja töötada ja vastu võtta parimad seadused, kuid kes need seadused ellu viib? Kes teeb teoks demokraatlikud reformid? Ei tohi juhtuda, et uue riigi ülesehitamise ligi lubatakse ametnikke, kes on end Putini režiimi tingimustes korruptsiooni ja kuritegudega rüvetanud. Opositsioon nõuab Vene Nürnbergi. Kuid kes need protsessid korraldab ja läbi viib? Kes teeb teoks selle suure mineviku lahtirääkimise? Kes paljastab kuriteod ja karistab süüdlasi? Mis saab tuhandetest lahtilastud kohtunikest, kes on langetanud ülaltpoolt manipuleeritud otsuseid, kümnetest tuhandetest äraostetavatest politseinikest, sadadest tuhandetest õpetajatest, kes olid osalised valimistulemuste võltsimises? Putini saab küll tagandada ja välja vahetada, ent kuidas saab korraga välja vahetada miljoneid korrumpeerunud ametnikke, äraostetavaid politseinikke ning järeleandlikke kohtunikke? Ja teistsuguseid lihtsalt ei leidu. Minu hiiglasliku kodumaa elanikkonda ei saa välja vahetada.

[Kristi A]

Lühidalt, konkreetselt, otsekoheselt Venemaa ajaloost tänaseni, sealhulgas põhjustest, miks jäid venelased valgustusajast ja Euroopa rahvaste arengust puutumata ning miks demokraatia tähendab seal maal dermokraatiat (sõnnikukraatiat). Autor ei räägi vaid minevikupärandist, vaid kirjeldab ka tulevikustsenaariume. Soovitan.

[Mursupaani · Rating 4 out of 5]

Isänmaahansa pettyneen, mutta sitä jollain tasolla rakastavan - "Vallanpitäjät häpäisevät minun maani, eivät ihmiset, jotka tuomitsevat vallan rikokset" (s. 171) - kirjailijan kertomus isänmaastaan, sen historiasta ja ihmisistä. Kirja kutsuu uskomaan kaiken sanomansa, mutta pitäisin lähdekritiikin läsnä ja lukisin teoksen ennemmin näkökulmana ihmisyyden luonteesta ja sen ilmentymistä, kuin sataprosenttisena totuutena Venäjästä - teos on tosiasioiden välissä kuitenkin oletettavissa yhden ihmisen näkökulmaksi, johon vaikuttavat väistämättä yksilön tunteet, niin katkerat kuin romanttisetkin. Se ei siis ole tutkimus tai objektiivinen totuus, vaan kertoo venäläisen tarinan venäläisten subjektien kautta.

Silti vallan analyysina se on mielenkiintoinen ja tarkkanäköinen. "Jotka uhrautuvat periaatteidensa puolesta, vastustavat luontoa." (s. 129), "--kaikilla on perhe elätettävänä." (s. 140) ja: "Raaimmat vartijat ovat entisiä orjia." (s. 144)

"Tieto siitä, että ei voi itse vaikuttaa mihinkään, ettei ole mitään mahdollisuutta arvokkaaseen elämään eikä voi muuttaa mitään, vaikuttaa tuhoisasti psyykeen." (s. 178)

Piiloon ei jää sekään tosiasia, että sekä idässä että lännessä silmien sulkeminen totuudelta oli ja on miellyttävämpi vaihtoehto kuin totuus. Samaan aikaan kun Venäjällä uskotaan mieluummin johtajan viisauteen kuin hyökkäyssodan karmeuksiin, lännessä tuudittaudutaan pienten vihreiden miesten ilmestyessä mieluummin lännenmukaisen rationaalisuuden ja rauhanaatteen voimaan kuin eurooppalaisen sodan ensiaskeliin. Teos valottaa hyvin sitä, miksi lännen on typerää olettaa Venäjän pelaavan yhteisillä säännöillä: säännöt ovat erilaiset. Niiden eroista seuraavat konfliktit ovat traagisimpia mahdollisia esimerkkejä siitä, miksi toisen ymmärtäminen olisi niin paljon tärkeämpää kuin hyljeksiminen.

Kiinnostava näkökulma on sekin, että itse aloitettu sota ei välttämättä niinkään kumpua tarpeesta lyödä muita vaan ennemmin tarpeesta pitää sisäiset tunteensa kurissa. Siinä mielessä sodan ja koulukiusaamisen välinen inhimillinen yhteys tulee näkyväksi. Kiusaaminen on väärin, sotiminen on väärin, mutta miten ympäröivä maailma voisi estää kumpaakaan tapahtumasta?

Kirja koostui erillisistä kirjoituksista ja osin sen rakenteen vuoksi huomasin sen loppuun pääsemisen hieman takkuavan. Punainen lanka kulki suurella kaarella alusta loppuun, mutta ajatukset ja asiat hyppelehtivät niin, että paikoin siitä oli hankala saada otetta.

Kokonaisuusessaan suosittelen kirjan lukemista avoimin, mutta kriittisin mielin kaikille, joilla on jonkinlainen mielipide tai käsitys Venäjästä. Tämä teos auttaa löytämään siihen uutta syvyyttä. Kuten kirjailija sanoo: "Tätä maata voi ymmärtää, on pakko ymmärtää järjellä." (s. 199.)

[Kenneth · Rating 4 out of 5]

Mikhail Shishkin’s ”My Russia: War or Peace?” was pleasant reading, very informative and interesting, but also quite frightening. It really opens your eyes for what Russia has been and what it is today – hardly anything has changed over the past centuries. Living next door to Russia we Finns should be accustomed to their presence behind are border, and know what they are all about, but in the last decade this neighbor has become ever more unsettling for us. Much of what Shishkin writes was known to me, but there was plenty of new information too. As an exiled journalist and author Shishkin has the freedom to speak his mind and seems to be well informed about the situation in Putin’s Russia. He also offers the reader an adequate insight into the history of Russia – a country that never has experienced democracy except for a few short attempts in the 20th century. The country has gone from feudalism through communism to today’s state/gangster capitalism.

Shishkin not only masters the political history, but he also perfectly depicts the culture behind this history, e.g., how language has been and still is a tool of power. Language is also a tool of survival for many Russians. The book contains plenty of anecdotes relating to language and many other phenomena typical for Russia now and then. Even if the German original of this book was published already in 2019 Shishkin predicts much of what is happening in Russia and Ukraine today. The Finnish translation from 2023 I read contains some updates, but the whole text seems frighteningly UpToDate from the start.

The narrative is gruesome, but also contains much compassion and even humor, which solaces the reader. Still, unfortunately I cannot share his optimism of a brighter future for Russia. The weave of an oppressed population, religion in various forms, a rigid structure of power, a dismal history and absence of civil society combined does not give much hope for the future. Still, hope is the only thing that keeps us alive and reasonably sane.

[Teemu Luonsinen]

Batustan. Russia's history of being a country of slaves for a foreign power (typically the golden orda) and its celebrated leaders subjugating and mutilating the nation for those foreign powers.

Sense of powerlessness and hopelessness for the future, a feeling I can relate to. Labeling those who are discontent as treasonous, an another thing I can relate to.

If one loves Russia, should they wish for its victory or defeat?

Disassembly of the Russian federation. Yet, "the question of Russian democracy ends with Ukraine [and other borders they'd need to give up]"

To the average Russian the only question is whether they have the right or the wrong Tzar. If the Tzar wins wars and crushes rebellions then it is the right one to rule them, if not, then it is the wrong one. A long, long history of killing and banishing the most gifted of thecountry. Note about the zombies seems to be very correct.

"Patriotism is the last refuge of the scoundrel"

Russia has won the war but lost the peace.

The epilogue correctly notes that European values are like the air that you won't appreciate until it is gone.

Its note of the example of the European nations living in an apartment complex and having issues with its neighbours until it becomes united when confronted by Russia is somewhat funny to me, as the current apartment complex I live in reminds me of Russia in the regard that there's zero regard for other people and the neighbour's dog is suffering daily with no-one giving a fuck, and the landlord only cares about fucking over the residents. The place is nice but uninhabitable because of people's choices, not because of anything else.

[Andres Tammesoo · Rating 5 out of 5]

Kuldne lõik, mida peaks lugema kõik venelased. Väga hea raamat ja soovitan kõigile.

Sakslased püüdsid end 1945. aastal õigustada: jah, tõesti, Hitler oli kaabakas ja kurjategija, aga meie, saksa rahvas, ei teadnud sellest midagi ja olime samamoodi Hitleri ohvrid nagu kõik teisedki. Deputiniseerimine nurjub selsamal silmapilgul, kui venelased haaravad samade argumentide järele: Putini kriminaalne jõuk võttis rahva pantvangi, jah, Putin pidas Ukraina vastu kuritegelikku sõda, aga
meie, lihtsad venelased, ei teadnud sellest midagi, me mõtlesime, et see kõik toimus ukrainlaste fašistidest vabastamise nimel, me oleme samamoodi Putini ohvrid nagu teisedki. Sellest saab uue Putini algus. Ei NATO ega ukrainlased ei saa venelaste eest deputiniseerimist ära teha.

Meie, venelased, peame oma süüd avalikult ja vapralt tunnistama ning andestust paluma. Ja see tee on kõikidele venelastele vältimatu. Kuid kas jõutakse Venemaa esindaja põlvili langemiseni Kiievis, Harkivis, Mariupolis? Kõigis nende riikide pealinnades, kus käisid Vene tankid: Budapestis, Prahas, Tallinnas, Vilniuses, Riias, Groznõis?

[Virve Fredman · Rating 4 out of 5]

Todella mielenkiintoinen ja kattava kirja avaamaan venäläistä ajatusmaailmaa.

Kirjan jälkeen en toki usko, että ymmärtäisin venäläistä politiikkaa yhtään paremmin, mutta kirja auttoi minua sen sijaan näkemään, miksi en ymmärrä sitä: taustalla on niin erilainen maailmankatsomus ja ajatusmaailma, että täysin toisenlaisesta taustasta tulevan on hyvin vaikeaa ymmärtää asioita, näkökantoja ja toimintatapoja.

Kirja nosti esiin todella hyvän pointin: vaikka eri kielessä on jollekin asialle kielellisesti samaa tarkoittava sana, voivat ihmisten ajatukset sanan merkitykseen liittyen silti olla täysin erilaiset eri kulttuurista tuleville. "Demokratia" on yksi tällaisista sanoista.

Vaikka kirja avasikin asioita paljon, tuli sen jälkeen toisaalta kuitenkin hieman toivoton olo. Ajatuksissani olin toivonut, että kunhan Putinin valta joskus lakkaa, on suurta toivoa saada Venäjälle demokraattisempi valta ja tasa-arvoisempi yhteiskuntarakenne. Kirja sai kuitenkin mietteliääksi sen suhteen, voiko oman elämäni aikana venäläisessä yhteiskunnassa tulla tapahtumaan niin suurta muutosta, sillä se vaatisi varmasti useamman sukupolven toteutuakseen.

[Piret Dahl · Rating 5 out of 5]

Kurb, lootusetu ja väga valgustav lugemine. Jah, KÕIK peaksid seda raamatut lugema. Aitab ehk liigse lootusrikkuse vastu, aga samas ka ehk pimeda veneviha vastu. Jutustab teisiti ümber Venemaa ajaloo, mis annab tesitsuguse vaate ka meie enda ajaloosse. Ka meie oleme läbi käinud sellest totalitarismi põrgust (ka meie seas on neid, keda tõmbab totalitarismi poole, neid, kelles demokraatia rahutust ja ebakindlust tekitab). Kes mõistab, see võib hukka mõista, aga ei pea vihkama. Vene rahvas on Kremli võimuvertikaali ohver samamoodi kui selle ohvrid on tšetseenid, grusiinid, ukrainlased. Mitte süütu ohver, aga me ju ei nõua ohvritelt, et nad oleks süütud, selleks, et neile kaasa tunda? Vägistamisohvritelt, lähisuhtevägivalla ohvritelt me seda ei nõua. Eks see Venemaa olukord sarnaneb vägagi peresuhtevägivalla situatsioonile. Ohver on nii tümaks tehtud, vaimselt ja füüsiliselt alla surutud, et vabanemine tundub talle võimatu ja isegi ebavajalik - talle on pähe taotud, et ta iseseisvalt niikuinii hakkama ei saa. Ja ega ilma abita ei saagi!

[Riitta · Rating 5 out of 5]

Tämä piti kuunnella/lukea yhdeltä istumalta! Kertakaikkisen huikea, kaunokirjalliseeen tyyliin kirjoitettu tietoteos. Mikä on ns. venäläinen sielu? Miksi venäläiset valitsevat vuosisadasta toiseen demokratian sijasta hirmuhallinnon?
”Venäjällä diktatuurin vaihtoehto ei ole demokratia eikä orjuuden vaihtoehto vapaus, vaan diktatuuriin vaihtoehto on anarkia ja järjestyksen kaaos.”
Mikä on Venäjän tulevaisuus? Miksi länsi taipuu kerta toisensa jälkeen Venäjän kiristykseen ja uhkailuun? Ahdistavaa mutta ah niin valaisevaa ja koukuttavaa tekstiä, jonka pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille Euroopan maiden lukiolaisille - ja poliitikoille…

[Agnes · Rating 5 out of 5]

Harva tietokirja herättää samanlaisia tunnereaktioita. Shishkin sukeltaa oman elämänsä kautta syvälle venäläisen kansan psyykeen ja historiaan, valottaen samalla nykyhetken syitä ja seurauksia.

Miksi Venäjä on semmoinen kuin on? Miksi sitä tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää? Voiko Venäjästä tulla joskus demokratia? Mikhail Shishkin pyrkii vastaamaan näihin ja moniin muihin kysymyksiin. Kirja kulkee vetävästi eteenpäin, enkä ollut malttaa laskea sitä käsistäni. Silti palasin myös monessa kohdassa takaisin, koska asiaa oli paljon ja halusin sisäistää lukemani paremmin.

Jos luet tänä vuonna vain yhden tietokirjan, lue tämä.

[Paula Korkala · Rating 5 out of 5]

Ihan järisyttävän hyvä kirja venäläisestä ajattelusta, vallasta ja kansan tilasta. Sen käsityksistä ja tavoista, vallankäytöstä ja alistumisesta, jota ei edes ehkä ymmärretä alistumiseksi. Tämän kirjan jälkeen kielen ja kirjallisuuden voima, lukutaito, ajattelun taito ja kysymisen ja kyseenalaistamisen taito nousevat taas tärkeimmiksi arvoiksi vapaassa elämässä ja yhteiskunnassa.

Ilman sananvapautta ei ole demokratiaa.

Millainen tulevaisuus Venäjällä on?

Venäjän kansa valitsee sen.

Ps. Rakastin sitä, että kirjailija rakastaa kirjallisuutta. Kirjallisuudessa on väkevää voimaa.

[Lauri Laanisto · Rating 4 out of 5]

šiškin kirjutab sirgjooneliselt ja elementaarsetest asjadest. Selle kohta polegi nagu rohkem midagi öelda, ei saa just öelda, et mingit uut teadmist oleks saanud... See tekst tundus väga erinev võrreldes ta ilukirjandusega, mida ma olen paar korda proovinud lugeda, aga pole kusagile välja jõudnud, kuna mahedat ilutsemist on üleliia. Või vähemalt ma arvan nii. Sest nüüd, pärast selle raamatu lugemist on mul keeruline uskuda, et šiškin võiks nii totaalselt teistmoodi kirjutada. Aga kes teab...